Kiirettä ja pahaa mieltä

Kiirettä on. Töitä, muuttoa, koiraharrastuksia, väsymystä. En ole paljoa ehtinyt murehtimaan ja toisaalta minulla olikin jonkin aikaa parempi olla. Sitten ex haki tavaransa ja odotetusti, mutta toiveiden vastaisesti, tuli taas paha mieli. Lisäksi ei mennyt ihan suunnitellusti homma. Noh, virheitä tulee tehtyä, eipä siitä pääse yli eikä ympäri.. Patologinen valehtelija ei myöskään näemmä pääse juovistaan ja tästä syystä voin olla soimaamatta itseäni liikaa. Miksi siltikin itkettää, myös se että on taas yksin? Johan tässä on yli kuukausi yksin oltu, ei pitäisi olla enää uutta.

Luovuin hetkeksi nyt itsetutkiskeluprojektistani erityisherkkyyden saralla. Ei nyt vaan irtoa joka asiaan huomiota. Enpä minä itsestäni mihinkään karkaa. Palaan muuton jälkeen taas asiaan, kun elämä asettuu uomiinsa. Opettelen hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, opettelen olemaan vaatimatta liikoja. Siitä sitten taas kohti elämän uusia haasteita itseni kanssa, joka en ole koskaan valmis. Harmi, että ihmisluonto on niin malttamaton, että kaikki pitäisi saada heti ja nyt, ja jos ei saa niin vaipuu epätoivoon, ettei niitä koskaan voi saadakaan.

Käsittämättömän karmeaa käytöstä

"Karmea" on huono sana, mutta se nyt vain tuli tuohon, kun tarpeeksi kuvaavaa sanaa ei löytynyt. Sain todistaa tänään erittäin erittäin läheltä, kuinka nurjasti ihminen voi toista kohdella. Se on pysäyttävää ja varsinkin tällaiselle minunlaiselleni kyyneliin asti järisyttävää.

Kun on ikänsä uskonut ihmisissä hyvyyteen, oli kyseessä sitten kuka tahansa, niin todelliseen maailmaan herääminen on huima kokemus. Tarkoitan nyt nimenomaan niitä kurjia piirteitä. Varsinkin, kun itse on sellainen, joka ei tahdo kellekään pahaa aiheuttaa ja joskus jopa miettii iltaisin, että tulipas nyt vahingossa sanottua ehkä vähän pahasti jollekin. Eikä tosiaan ole edes varma, että lipsahtiko suusta sammakko vai ei, se vaan jää vaivaamaan ennen kuin sanoo itselle että nyt lopeta. Mutta palataanpas asiaan.

Toisaalta sitä heräytyy yleiseen maailman pahuuteen ja vikakohtiin. Kun kasvaa ja tietoisuus muustakin kuin omasta navasta kasvaa, huomaa ympäröivässä maailmassa kiusaamista, köyhyyttä, nälänhätää, sotia, väkivaltaa ja rikollisuutta kaikissa muodoissaan. Oma turvalliselta tuntunut pieni kotipaikkakuntakin alkaa näyttää pimeitä puoliaan väkivallan ja huumeiden muodossa. Sitä sitten ihmettelee, että voiko tosiaan olla ihmisiä, jotka tosiaan voivat kohdella toisia noin huonosti. Onko tosiaan ihmisiä, jotka eivät toisista välitä ja halua auttaa. Joskus sitä ajatteli, että ei, ei sellaisia ihmisiä ole. Ihmiset ovat hyviä ja jokin muu aiheuttaa ongelmat. Mikä? Kenties kulttuuri, kenties elinolosuhteet, kenties kykenemättömyys auttaa. Toisaalta kulttuurikin lähtee ihmisistä..

Jokin asia voi koskettaa niin paljon, että hetkellisesti menettää uskonsa ihmisiin, mutta kun asian on saanut käsiteltyä ja huomaa, ettei se olekaan niin mustavalkoista, niin usko palaa. Kunnes koittaa se ilon päivä, kun tietoisesti satutetaan. Kun lähtökohtaisesti tiedostetaan varsin hyvin, että jos toimin näin niin se tulee satuttamaan tätä ihmistä. Todella paljon. Ja se tehdään silti.

Mistä se johtuu? Kun olisi myös helposti toteutettavissa oleva vaihtoehto, joka ei satuttaisi, niin silti toimitaan ensimmäisen vaihtoehdon mukaan ja loukataan toista ihmistä, miksi? Ja tätä samaa käytöstä jatketaan vielä seuraavankin ihmisen kohdalla ja yritetään vielä käyttää edellistä loukattua sen toteuttamisessa. Miten asia siitä jatkuu.. En tiedä, enkä tahdokaan tietää. Sanoudun kokonaan irti tällaisesta käytöksestä ja tahallisesta pahan mielen aiheuttamisesta.

Onko oikeasti olemassa pahoja ihmisiä? Vai onko ihmisiä, joilta vain puuttuu tietty annos empatiaa ja sympatiaa ja kaikkia niitä ominaisuuksia, joita vaaditaan asialliseen ja ystävälliseen käytökseen toisia ihmisiä kohtaan? Ovatko esimerkiksi narsistit pahoja ihmisiä?

Viikonloppujen vitsaus

Eihän se tietenkään riitä, että viikonloput (varsinkin sunnuntait) on pahinta aikaa yksinäiselle ihmiselle, kun ei ole edes töitä täyttämässä sosiaalista tyhjiötä. Mutta että pitää vielä eksän laitella viestiä. Mistähän lie yhtäkkiä ikävä iskenyt, melkein kolme viikkoahan tässä on erillään oltu, eikä aiemmin ole mitään kuulunut.

Vaikka tiedostaakin, että ilman on parempi, niin silti se vaan jossain tuntuu. Jättäisi minut jo rauhaan.

Kahlaan läpi Erityisherkkä ihminen -kirjaa. Ei mitään kevyttä lukemista ja välillä pitääkin tarttua kaunokirjallisuuteen ja pitää taukopäiviä lukemisesta, että saa sulatella lukemaansa rauhassa. Luulenpa kirjan avaavan vähän omia silmiäni oman itseni suhteen, mikä on toivottavasti loppujen lopuksi positiivista.