Kiirettä on. Töitä, muuttoa, koiraharrastuksia, väsymystä. En ole paljoa ehtinyt murehtimaan ja toisaalta minulla olikin jonkin aikaa parempi olla. Sitten ex haki tavaransa ja odotetusti, mutta toiveiden vastaisesti, tuli taas paha mieli. Lisäksi ei mennyt ihan suunnitellusti homma. Noh, virheitä tulee tehtyä, eipä siitä pääse yli eikä ympäri.. Patologinen valehtelija ei myöskään näemmä pääse juovistaan ja tästä syystä voin olla soimaamatta itseäni liikaa. Miksi siltikin itkettää, myös se että on taas yksin? Johan tässä on yli kuukausi yksin oltu, ei pitäisi olla enää uutta.
Luovuin hetkeksi nyt itsetutkiskeluprojektistani erityisherkkyyden saralla. Ei nyt vaan irtoa joka asiaan huomiota. Enpä minä itsestäni mihinkään karkaa. Palaan muuton jälkeen taas asiaan, kun elämä asettuu uomiinsa. Opettelen hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, opettelen olemaan vaatimatta liikoja. Siitä sitten taas kohti elämän uusia haasteita itseni kanssa, joka en ole koskaan valmis. Harmi, että ihmisluonto on niin malttamaton, että kaikki pitäisi saada heti ja nyt, ja jos ei saa niin vaipuu epätoivoon, ettei niitä koskaan voi saadakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti